Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

 

 

 Lähteenmäki R

Kirjoitelmia vaikka mistä: ilosta, surusta, petoksesta,siis elämästä. Pieni päiväkirja.

Kuvat minun omia tai Oikolukijan ellei toisin mainita.

Seuraa blogia Bloglovin'lla
Matriarkan muistiinpanot
15.11.2009 - 00:58
Hymy  Anglosaksien (niiden muinaisten ilmeisesti) mukaan nyt on menossa tuulikuukausi - Wint-monath. Kuulostaa aika mukavalta, tuulikuukausi. Meillä on ajateltu vaan marrasta. Maan jäätymistä. Kuolemaa. Tuulella on tuhat olomuotoa. Lämmin, kevyt tuulonen, raivoisa myrsky, talven puhuri.
Mies kotiutui lauantai-iltana Hesasta ja kävi viemässä seuralaiseni kotiinsa. Tulipa taas pelattua korttia oikein urakalla. Taidettakin syntyi runsaasti. Iso ulkoilutettiin ja opastettiin, että pitää liikkua ettei palele. Tytöllä itsellään oli pää märkänä pulkan kanssa reuhaamisesta. Hakisitko ja antaisitko, toistui tämän tästä ja sanoin Murulle, että sinä juoksutat minua. 'Niin isikin sanoo', kertoi tyttö. Lempiruokaa laitettiin ja se oli pinaattikeittoa. Minä imuroin ja Muru pyyhi pölyjä sekä kasteli kukkia. Oikea apuhenki.
Murun lähdettyä antauduin tv:n sarjoille Yle Areenalla.
Yöllä katselin Kissaherraa, joka otti matsia Murun leikkikissan kanssa. Paini ja heitteli ilmaan. Myös kissalle tehty kruunu sai kyytiä. Kissa tykkää noista mukuloista ja niiden touhujen seuraamisesta.Cool
SusuPetal kirjoitti 15.11.2009 - 12:05
Winth Monath sopii hyvin marraskuun nimeksi. Tuulta, myrskyä, marrasta.

roosa kirjoitti 16.11.2009 - 00:23
Niinpä. Ja ensikuussa on sitten yksinkertaisesti Heilig-monath/pyhä kuukausi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjani
Dekkarit ne vasta jotain on! Intohimoni!
Mielelläni luen myös ns. elämäkertoja.
Ja näiden kirjailijoiden kirjat.....
Väinö Linna
Mika Waltari  
Eeva Kilpi
Eeva Joenpelto
Anu Kaipainen
Leena Lehtolainen
Seppo Jokinen
Matti Yrjänä Joensuu
Vivi-Ann Sjögren
F.E.Sillanpää

Doris Lessing 
Amy Tann
John Irving  
P.D.James  
Ruth Rendell
Liza Marklund  
Anne Holt
Henning Mankell
Musiikin iloja - siis minulle

Jatsin länkytys

Elgarin sellokonsertto

Shubertin Ave Maria

Murun laulelu

Täältä sivupohja


Sivusetti

 Puvustamo

Tuunari

 

 

 

 

Käyttäjän avatar


Free Clipart

Lainahöyhenet
- Fundamentalismissa on useimmiten kyse vallasta.

                           Outi Nyytäjä

 

 - Niin paljon järjestystä kuin välttämätöntä. Niin paljon vapautta kuin mahdollista.

                                   Markku Envall

Kalenteri

Free Blog Content

Tunnustus

Jutut

Rosala

Kuvaelma

Varjot väistyy .Ehkä.

 

Sana

     Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Joh. 3:8