Ei, eipä taida olla, niin lujaa ahdistaa. Olen yksin kotosalla ja suunnittelin kaikenlaista tekeväni, mutta...mistään ei ole tullut mitään. Mieskin taitaa olla huolissaan, kun soitti kesken miitingin ja puheli niitä näitä, kysyi syömisestä ym. Meillä oli luja yhteenotto ja kumma kyllä muutamat asiat tuli selvitettyä. En haluaisi olla katkera, vanha muija, mutta kun suru iskee tulee myös raivo tapahtuneesta. Vaikka vittuilevaksi muijaksi Toinen minua nimitteli, sillä kertaa mies sentään puolusti minua. Ja oikein olikin, sillä en ollut sanan sanaa jaksanut siitä pikkujoulusta sanoa. Olivat näet sopineet tapaamisesta kaupungilla, juhlien jälkeen, ja sitten mies ei soittanutkaan, vaan tuli kotiin.
Poimin jostain tälläisen lainauksen: Dalai Lama on sanonut, että ihmisen perusluottamuksen riistäminen on vakava rikos. Olen samaamieltä ja tunnen, että juuri tämä, että en pysty luottamaan on pahinta. Niin, ja valehtelu.
Itkettää edelleen, kun ajattelee kaiken olevan kohdallaan loppu, seinä seisoo edessä hyvin vankkana. Mustana.