1170060.jpgKatsoin elokuvan Lupaus, tuli TV 2. Pidin kyllä siitä, vaikka elokuvan jotkin osat olisi kaivannut enemmän käsittelyä, minusta. Joitain asioita katsoo sillä silmällä, kun on kuullut anopin kertomaa, hän tuli pienten lasten kanssa Karjalasta kaksi kertaa, viimeisellä kertaa nuorin oli 9 päivän ikäinen.
Ja joitain asioita kai katsoo oman itsensä kautta. Mitä on tapahtunut, mitä voisi tapahtua. Minua on aina näissä elokuvissa eniten järkyttänyt nuo hevoset, eläimet, jotka kärsii ihmisen takia. Olen kai outo, kun tulee vesi silmiin eläimen kärsimyksestä tai väärinkohtelusta, mutta ihmisten..
Vettä on satanut, päivällä oli hetken kirkasta, sitten taas alkoi sataa.