1141505.jpgTuli käytyä pääkaupungissa. Torstaina lähdettiin iltapäivällä. Taivaanranta punoitti voimakkaasti ja taivaalla keikkui ohut kuun sirppi. Sitä seurailin koko matkan ajan. Välillä näytti, että kuu lasketteli pitkin taivaankantta ja katosi metsän taa ja taas odotti, jonkin mäen nyppylän takana. Välillä näytti kuunsirppi ottavan vauhtia ja laskevan pitkin mustia kuusen latvoja pitkin. Upeaa! Harmi, että kamera ei tullut mukaan.

Poikettiin pika-aterialle Hämeenlinnassa. Tilattiin pannupitsat, tarjouksessa. Pöydässä mies huomasi, että tyttö kassalla olikin ottanut väärän hinnan. No, melkein samassa ilmestyi pöydän viereen mieskokki, joka äimisteli, olemmeko tosissamme tilanneet pitsat pelkällä aurajuustolla. Eihän toki ja samalla sanoimme myös virheelisestä hinnasta. Pian tuli pöydän viereen kassatyttö pyydellen anteeksi ja korjasi hintavirheen. Seuraavaksi ilmestyi naispuolinen kokki ja toi pitsamme. Hän aloitti pyytelemällä anteeksi, kun tyttö oli tehnyt virheen ja kaveri oli kuulemma sanonut, ettei kukaan ole vielä tilannut pitsaa pelkällä aurajuustolla. Sanoimme, ei se nyt mitään, kun asia selvisi. Mutta, minä lisäsin, ei ollut mitenkään ihme, että tuli virhe, sillä tyttö oli jätetty yksin kassalle ja siinä oli kiirettä. Nainen toisti, että tyttö oli ollut vain vähän aikaa työssä. Juuri siksi häntä ei olisi pitänyt jättää yksin, oli kahvijono kahtapuolta, siihen lisäksi ruokailijat ja lottoajat, sanoin minä.
Minua aina harmittaa, kun huomaan, että uudet työntekijät jätetään yksin selviytymään. Siinä kärsii sekä tulokas että asiakas. Kireä työtahti ei ole puolustus, vaan asia on huolehdittava. Itse pyrin työssä aina pitämään erityistä huolta tulokkaista.

Meillä oli liput Oopperaan, Carmeniin. Ihanaa kuunnella ison orkesterin soittamaa ja laulajien esittämää tuttua musiikkia. Carmeniin olisin kaivannut enemmän tempperamenttia, räiskettä.
Samalla penkkirivillä istui Jaakko Ryhänen. Hän pelotti minut huutamalla yht'äkkiä Bravoo, Don Joseen aarian jälkeen, kovalla koulitulla äänellään. Pitkälle yöhön mielessä kaikui tuo musiikki.
Oopperan portilla joku soitti trumpetilla, sekin tuntui mukavalle, 'saavuthan keinumaan...'

Yöksi menimme tyttärelle. Perjantai kului siinä, kun mies porasi koukkuja tyttärentyttären  huoneen seiniin. Tosin mies lähti tapaamiseen harrastuksensa puitteissa, lupasi tulla pian, siihen mennessä kun tyttärentytär tulee koulusta. Eikä mitä, toinen tulee koulusta innoissaan ja sitten odottaa, odottaa. Tyttärentytär arveli, että isoisä juo siellä tietenkin kahvia, soitetaan sille, että jättää kolmannen kupin juomatta. Kävimme sitten porukalla rautakaupassa ja tyttärentyttären piti neuvoa tie. Huomasin oitis, että vasen ja oikea meinasi mennä aina väärin. Isoisä ryhtyi neuvomaan, mistä muistuu mieleen oikea ja vasenpuoli. Ja neuvoi päin seiniä. Siinä mulla kaksi samanlaista!

Lauantaina olimme lentoasemalla vastassa lentoa, jolla Typykän uusi pikkusisko saapui kotiin. Vielä ei oikein tutustuttu uuteen lapsenlapseen. Tyttö tarkkaili uteliaana ympäristöään. Talvihaalarin pukeminen ei ollut yhtään kivaa hänestä, kenkien vielä vähemmän, itku pääsi.


Ajelimme sitten kotiin. Matkalla poikkesimme Pälkäneellä Keltaisessa talossa. Siellä oli kaikkea hauskaa vaatetta ja sisustustavaraa. Joulun tuoksua ja tuntua.