1227343.jpgPoukkalaudalla ilmaan, sanoi mummuni, ilmaistessaan mielipiteensä tietyistä henkilöistä. Useimmin miehistä, jotka eivät huolehtineet perheestään tai eksyivät vääriin osoitteisiin. Kuten esimerkiksi isäni.
Kasvoin perheessä, jossa oli mummun ja taatan lisäksi, enoja, tätejä, heidän puolisoitaan, serkkuja. Ja äiti. Veljet. Siis suurperhe. Siitä johtuen en kai suuremmin kaipaillut sellaista perhettä, jossa olisi ollut isä ja me muut. Aika pienestä olen seuraillut muiden ihmisten suhtautumista erilaisiin asioihin. Huomasin myös sen, että ei se niin ihmeellistä aina ollut niilläkään lapsilla, joilla oli kokonainen perhe. Tuolla isä kuritti heinäseipäällä lapsiaan, tuolla taas tuli vähintään kerran viikossa pitkin ojanpohjia kotiin. Joku isä otti ja muutti uuteen osoitteeseen, toisen naisen kanssa. Olihan niitä täydellisiäkin perheitä, luulisin. Ei nyt vaan tule mieleen. Jokaisessa perheessä ja liitossa on omat konkelonsa. Se on vain elämää, sillä jos kaikki onnistuisi olemaan jatkuvasti täydellisiä, olisi vissiinkin hyvin tylsää. Ei kun poukkalaudalla ilmaan! Se vois tehdä hyvää yhdelle, jos toisellekin luutuneissa liitoissaan, ilmaan ja alas tullessa sopii miettiä, mikä olisi oikein.