Minä olen ajatellut (ihan totta!), mitä haluaisin tehdä toisin, jos olisi siihen mahdollisuus. Ensin tulee ajatus (taas!), että ei kait mitään. Tehty mikä tehty. Sitten pikkuhiljaa tulee mieleen asioita, joiden kohdalla olisi voinut toimia toisin, olla rohkeampi, sanoa mielipiteensä, yksinkertaisesti tehdä  toisin.Jotenkin vaan on takaraivossa tunne, jo pienenä sinne isketty, ole hiljaa, pysy sivussa, tämä asia, tämäkään asia ei kuulu sinulle,ole kiitollinen. Ole kiitollinen siitä mitä saat, tyytyväinen siihen mitä saat.
 Muistatteko paperinuket? Minulla oli niitä pieni matkalaukullinen, filmitähtiä, prinsessoja, tyttöjä, vauvoja. Pojat ja miehet loisti poissaolollaan.Minulla on välillä tunne, että olen kuin paperinukke, yhtä ohut, että melkein läpinäkyy ja helppo kerätä pois matkalaukkuun.
Mitä siis olisin tehnyt toisin? Mitkä seuraamukset toisin tekemisestä olisi ollut? Sekin on kai otettava huomioon.

Laajakaista muuttui ja siitä seurasi pari päivää ilman tietokonetta. Mikshän nää jutut on tehty niin vaikeiksi, monimutkaisiksi siis, nykyaikana, tietokone aikana. Olisiko mitään mahdollisuutta tehdä jutut yksinkertaisesti?

Velipojat poikkesivat siskolikkaa kattomassa. Vamhempi veli puhui entiseen konekivääri tyyliinsä, käsien avustamana, eikä se pikkuvelikään paljon jälkeen jää tuossa puheen tuottamisessa.Tuli ikävä entisisä aikoja, sitä naurua, sanaleikkejä, kertomuksia totuuden rajamailla, kaiken karvaisia vitsejä. Sitä, että oli heti toisen kanssa samalla aaltopiduudella, ymmärsi melkein puolesta sanasta, mitä toinen tarkoitti.