1351517.jpg

Minulla ja miehellä on teepaidat, joissa lukee yllä oleva teksti. Itseasiassa tuo kuva on teepaidastani. Mies ne osti, kun olimme katsomassa kesäteatteria Komediateatterissa, jokin mennyt suvi se oli. Enhän minä silloin tajunnut, että kyseessä oli ikäänkuin opetuskipale. Hahah. Kaksi Jukkaa siinä kohelsi, nimittäin Puotila ja Leisti. Ja mikäs, ihan hauskaa se oli ja esittäjät hyviä. Sitten tulee se kuuluisa mutta. Minä olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että luuliko mies onnistuvansa pitämään sekä minut ja sen Toisen? Ehkä. Itse en sellaiseen pystyisi tai edes jaksaisi kaikkea sitä salailua ja valehtelua, mikä siihen liittyy. Ei jaksanut mieskään. Puhui asioita ristiin, unohteli, oli ärtynyt.  Haastoi riitaa, tyhjästä suorastaan, kuten leipäpusseista ja niiden sulkemisista. Jos menin riitaan mukaan, hänen oli kai helpompi mennä Toisen luo, hänen mielestään siis syystä ja ansaitusti. Sitä hän ei sitten enään huomannut, että minä vain istuin hiljaa ja kuuntelin. En sanonut mitään, kun lähti 'kokouksiin' ja harrastuksiin.
Varmasti oli vaikeaa kahden välissä. Sillä tiedän Toisen painostaneen päätöksen tekoon. Vaikeaa päättää lähteä ja vaikeaa jäädä. Vaikeinta kohdata minut silmästä silmään katsoen ja sanoa, että.
Minä ehdin ensin kysymään: kuka on ..
Monen taiston ja tuiskeen jälkeen olemme nyt tässä, edelleen yhdessä. Minulla on tunne, että osa minusta on revitty pois, eikä se tunne kai koskaan häviä, mutta eteenpäin raahustetaan. Ja paras muistaa: juokse lempesi edestä.