1506787.jpg

Taivas on kauttaaltaan harmaa. Lämpöasteita löytyy 12.
Sunnuntai aamu valkeni lupaavasti aurinkoisena ja lähdimme ajelulle katsomaan erästä mökkiä. Paikan päällä aurinko vielä paisteli, mutta takaisin tullessa alkoi tippua sadepisaroita auton ikkunaan. Mökki oli tosi korvessa (siis ainakin minusta). 'Kaksi kilometriä pikitieltä,' sanoi mökin omistaja.Eihän se tietysti ole matka eikä mikään, mutta se korpikuusikko ympärillä. Linnut lauloi puissa, sinivuokot kukki pihapiirissä, sitruunaperhoset lenteli ja järvi kimmelsi valossa. Mökin omistaja vaikutti mukavalta ja lupsakalta, mutta siinä - kaikki. Mökki itse oli sisältä, sanonko, no sanon sitten:kamala. Pihapiiri niitä vuokkoja lukuunottamatta surkea. Järvi nyt on, mutta rannasta ei voi mennä uimaan, vaan pitää kipitellä kauemmas laiturile. Ei siis pienille lapsille mitään tekemistä. Eikä oikein isommillekaan. Mökki käy kalastusta harrastavalle yksinäiselle miehelle, joka viettää aikansa järvellä välillä saunoen ja kalaa ulkogrillissä käryyttäen. Pelkään pahoin, että minut kohta raahataan sinne. Jos arvostelen paikkaa, olen hyvin ikävä ihminen. Kaikkeen tyytymätön. Miksi minun pitäisi olla vain hiljaa ja - miksi sitä kyselen mies sanoi minulle taannoisessa kehityskeskustelussa, että tyydy siihen mitä saat.
Siispä olen hypännyt masennuksen syöveriin. Kenties turhasta, mutta jos sanon suoraan mitä ajattelen seuraa viikon jos ei kahden puhumattomuus ja murjotus. Kääntelen siis asioita puoleen jos toiseen. Taas kerran. Päässäni vain.

Pariisin taivaan alla.
Olimme matkalle lähtiessä päättänyt, että kukin voi valita pari kohdetta, joihin haluaa. Ensimmäisellä ne olivat Eiffeltornin huippu ja tietenkin Eurodisney. Ja sinne sitten lähdimme aikaisin aamusta, ensin vain croissantteja, maitokahvia, juustoa, mehua, sitten metroon ja junaan.
Perillä olimme siis hyvissä ajoin eikä jonot olleet vielä aivan mahdottomia. Ensimmäinen ilmoitti haluavansa kaikkeen mahdolliseen kieppuvaan ja pyörivään. Aloitimme hieman rauhallisemmin Peter Panista ja kapteeni Koukusta. Menimme seuraamaan myös paraatia, jossa kaikki mahdolliset Disneyn hahmot oli edustettuina. Olin vallan otettu, kun Kettu tuli suoraan luokseni (oli eturivissä Ensimmäisen kanssa tietenkin) ja tarttui käteeni ja sain käsisuudelman, ihmisten taputtaessa ympärillä. Osan aikaa kuljeskelin yksin ja kävin ajelemassa siipirataslaiva Molly Brounilla. Tytär ja ensimmäinen olivat kiljumassa vuoristoradalla. Paikan siisteys ja järjestys pisti silmääni, kaikkialla pyöri jatkuvasti siivoojia harjoineen. Ihmemaassakin kävimme Ensimmäisen kanssa leikkimässä Liisaa. Ihan kivaa siellä oli. Muistoksi ostin Maija Poppasen huivin (kauppojahan siellä oli pilvin pimein), huivia käytän vieläkin.Väsyneitä olimme sinä iltana.

Päätimme lähteä katsomaan Sacre´-Coeurin kirkkoa ja Montmartrelle. Ensin pysähdyimme hotellin lähellä olevaan ravintolan katukahvilaan pienille virkistysjuomille, Ensimmäinen cocista (!), tytär olutta ja minä valkoviiniä. Leppoisa iltapäivä Pariisissa, puhelias ja ystävällinen tarjoilija. Sitten suuntasimme metroon. Olimme juuri nousseet vaunuun, kun tytär huudahti: äiti! Ja käännyin katsomaan. Samassa silmänräpäyksessä tapahtui monta asiaa, minä näin jonkun käden tyttären repussa ja havaisin toisen kädet omassa laukussa. Varkaita! Neljän mukulan joukko oli kimpussamme, vanhin ehkä 14 ja muut nuorempia. Lompakko kädessä hyppäsivät ulos vaunusta, tytär lähti juoksemaan oman varkaansa perään. Minä hyppäsin myös ulos ja sain rahapussistani kiinni repäisin sen kaverin kädestä ja ja läiskin pussilla kaveria ympäri korvia oikein kunnolla huutaen ja kiroten kunnon suomenkielellä, että perkeleen varas, multa et saa mitään. Hetkeen en tiennyt kyllä, mitä tekisin, sillä Ensimmäinen oli jäänyt metrovaunuun seisomaan kauhuissaan. Onneksi joku piteli ovia edelleen auki ja juna ei päässyt lähtemään, huusin vuoroin Ensimmäiselle tule ulos ja haukuin ikiomaa varastani. Tyttärenkin varas luovutti ja hän sai pussinsa takaisin. Mehän siis kiipesimme metroon takaisin. Huomasimme oven auki pitelijän olevan tutun tarjoilijan ja hän järjesti meille jopa istumapaikat. Jälkeenpäin mietimme, että varasporukka oli ilmeisesti kokemattomia ja harjoittelivat vasta, niin helpolla kun luovuttivat. Tutut ovat kysyneet enkö pelännyt ja että voi saada puukosta. En kerennyt, kävin sen verran kuumana. Vanhin poika sanoi myös, että ehkä tämä tarjoilija oli porukan pomo ja antanut meistä vinkin. Ehkä, emme enään nähneet häntä, vaikka varta vasten kävimme katsomassa, olisimme kiittäneet!
Mutta Sacre`-Coeur oli upea. Funiculurilla sinne menimme. Sytytimme kirkossa kynttilät kiitokseksi varjeluksesta. Kirkossa oli suuremmoinen Madonna patsas sinisine viittoineen. Ja ulkona näkyi upeasti yli utuisen Pariisin.
Pois tulimme taksilla. Tytär seurasi tarkkana kartasta minne mentiin. Pariisilaisessa taksissa ei saanut asiakas mennä etupenkille, siinä törötti termospullo.
Minulla oli koko illan melkoinen adrealiini paukku päällä. Tytär taas soitti miehelleen ja hermoili.
Jälkeenpäin mieheni ei uskonut koko juttua, hänestä me itse olimme aiheuttaneet varkauden pitämällä rahapussia näkyvissä. Tottahan toki! Nyt vaan minun ja tyttären pussit oli tiukasti suljettuissa laukuissa. No, ei meistä olisi paljon kostuttu, sillä emme pitäneet kuin pienen erän rahaa päivittäin mukana.