1576063.jpg

Minua aina surettaa kaadetut metsät. Varsinkin tälläiset pienet metsiköt - tämäkin on kulkenut Pikku metsän nimellä, niin lasteni kuin lastenlasten puheessa- ja nyt siihen nousee omakotitaloja. Sinne jää alle sinivuokot, valkovuokot, kieloista ja kurjenkelloista puhumattakaan. Mäen takana on lampi, ei sitten ole sinnekään asiaa.
Murun kanssa kävimme tuolla vielä vähän juoksentelemassa. Murun äiti oli juuri hiljattain lukenut kirjaa Murulle, myyrästä, jonka kotimetsä kaadettiin. Heti kun Muru näki kaadetun metsän, hän sanoi, ettei saisi kaataa metsää.
Ymmärrän kyllä, että metsää pitää hoitaa, mutta onko hoitoa se, että hirveät monsterikoneet myllää kaiken tuusan nuuskaksi. Ja taloja nousee joka niemeen ja notkelmaan, vaan missä, missä on lintujen laulupuut ja kukkakedot.
Vielä kaameammalta näytti uuden marketin alta kaadettu metsä, pois kaikki vihreä ja tilalle pelkkää parkkipaikkaa.
Käväisin eilen iltapäivällä kirjastossa. Kummallisen hiljaista, kirjaston täti istui käsi poskella, tavallisesti on koululaisia tuohon aikaan. Sainpa rauhassa etsiä, josko jotain innostavaa löytyisi, vaikka ei mun rauhaa ole muulloinkaan häiritty, senpuoleen.
Meillä on nyt olo kuin hammaslääkärillä. Talo on remontissa ja kuuluu koko ajan poraamisen ääntä, kestää aikataulun mukaan lokakuulle. Nyt taisi osua hermoon, kun kuului semmonen räsäys kesken poraamisen tai sitten rautaa osui tielle.

1576062.jpg