695585.jpg

Aurinko porotti päivällä, kun odottelin kaupungissa Oikolukijaa verotoimistosta. Ilmeisesti musta takki oli liikaa, vaikka suvannolta tuuli puhaltelikin. Kaupunki näytti olevan täynnä koululaisia, olihan viimeinen koulupäivä ja lisäksi retkeläisiä liikkeellä.
Innostunut Tutkija poikkesi päivällä pikapikaa, oli tulossa kirjapainosta uutukaisen kirjansa kanssa. Hänen kanssaan on aina mukava rupatella maailmanmenosta. Nyt tietysti jutut pyöri lähinnä kirjan ympärillä.

Miehen sisko joutui yllättäen sairaalaan ja pyysi käymään mökillä. Mies siellä kasteli kukantaimia, minä lähinnä sihtailin omenapuun kukkia kameralla. Olin juuri lasiverannan edessä, kun sisältä kuului ääni ikäänkuin olisi avattu ja suljettu väliovea eteiseen. Sehän ei ollut mahdollista, sillä ovessa oli kunnon riippulukko muun lukituksen ohessa ja me emme olleet käyneet sisällä. Kuljeskelin sitten alapihalle ja käännyin katsomaan taloonpäin ja näin kuinka yläkerran ikkunassa verho heilahti. Istuin pihakeinuun ja mietin, etten yhtään hämmästyisi, vaikka anoppi katsoisi nyt ikkunasta ulos. Sanoin miehelle, että täällä kummittelee. Hän painalsi kastelukannun kanssa ohi ja totesi tyynen rauhallisesti 'niinkö arvelet'. Tiedänhän minä, että ilmeisesti sisällä oli jätetty väliovia auki tuulettumisen vuoksi, mutta...

Takaisin ajellessa mun täytyi päästä poimimaan kieloja. Minun kielopaikkani on vaan niin metsän peitossa, että olivat nuppuisia. Kuvassa kielot taannoiselta juhannukselta (ajalta jolloin luulin kaiken olevan hyvin).
Lepuutin sitten silmiäni, kaupungin läpiajellessa, sireeneissä ihanissa valkoisissa ja tietysti sinisissä (vai liiloissa?).

1592644.jpg