Siis, on se kamalaa, kun pitää kotoansa lähteä. Miehellä meni ensiksi hermo, minä vaan istuin ja luin. Tuli ja sanoi ' pistä päällesi, lähdetään kaupungille'. Se on tuo julkisivu remontti, mikä moista teettää, sellainen jytinä ja jyrinä, kun iskupora iskee seinään kahtapuolta taloa. Ykskaks on pari miestä tellingeillä ikkunan takana, kissa katsoi ekakerralla äimänä, että mitä ihmettä, nyt on jo kuin se kuuluisi asiaan. Minä ajattelin nyt kestää, kun ei ihan joka hetki tarvi olla kuuntelemassa. Saa nähä, kuinka käy.
Naapuri parlamentti pohti pihassa, kun tulimme sitten kotiin. Tuli ostettua matto parvekkeelle Kodin ykkösestä ettei ihan hukkaan mennyt sekään kierros. Niin ja mies kävi ostamassa pari paitaa. Minä taas seikkailin kirjakaupassa ja kerrankin selvisin ulos ostamatta mitään. Minua ei yleensä passaa päästää kirjakauppaan, antikvariaatteihin tai kirjastoihin.
Mies olisi halunnut mennä Murun kotiin, mutta en suostunut. Tiedän pojan tekevän töitä ja ei ole kivaa, kun joutuu keskeyttään hommat.

Tuli luettua Sirkka Garamin 'Rintamalla, syöpä, minä, me'. Uutta tietoahan siinä ei varsinaisesti ollut, sattuneesta syystä, mutta se miten hän sen kaiken koki, se kiinnosti.
Lisäksi olen lukenut kirjaa 'Tsaariperheiden kuva-albumi' koonnut Charlotte Zeepvat. Miten ovat onnistuneet tekemään noin loistavia muotokuvia, niillä ensimmäisillä kameroilla. Tietoakin siunaantui lisää Romanoveista. Olivat kanssa joka hallitsijasuvun sukulaisia ja nämä sukulaiset ovat moisen yhteyden halunneet unohtaa vallankumouksen jälkeen. Minun kiinnostukseni tsaari perheen kohtaloon alkoi kai kymmenvuotiaana, kun taatan huutokaupasta tuomassa kirjapinossa oli kirja, jonka kannessa oli kuva Jekaterinburgin talosta ja sisällä kertomus perheen teloituksesta.