Täysin vetämätön olo. Kuinkahan tässä iltaan selviää? Meillä on Muru yökylässä ja tämän päivän, isänsä tekee töitään. Nukkumaan meno oli monimutkaista. Ensin neiti halusi nukkua nallesängyssä ( koottava matkasäky) kirjastossa. Hetki kului, niin halusikin meidän makuuhuoneeseen ja hetken kuluttua 'mä haluan olla teidän välissä'. No, siinä sitten nukkui, mutta minä en. Milloin minua potkittiin, milloin kuristettiin kaulasta, kun neiti halasi tiukasti. Kaksi tuntia nukuin työhuoneen sohvalla. Ja jo ennen kuutta Muru oli pirteä kuin peipponen ja halusi ruokaa.
Aamulla myös onneton naapuri soitteli ovikelloa, kun kissansa oli kadonnut. Löytyi kuitenkin onneksi kohta, miehen avulla. Toinen naapuri oli ottanut kissan kotiinsa töihin lähtiessä.
Nyt odottelen kummipojan äitiä kyläilemään ja pidin 'pientä pintasiivousta'. Lähetin miehen ja Murun kauppaan ja keinumaan, pois jaloista.