Illalla nimittäin jyrisi ja salamoi, vettä tuli päälle. Vettä saakin vielä tulla, niin kuivana maa on.
Kävin kaupungilla ja poikkesin puotiin, joka oli täynnä Arabian astioita ja suomalaista lasia. Huokailin ja katselin, mietin, että en ollut tarkistanut lottokuponkia.
Saahan sitä kai haaveilla.
Katsoin Fst:ltä Martin Beckiä vuodelta 1976. Turhan moni pääsi hengestään, mutta hauska sitä silti oli katsella.Voi hyvänen aika niitä vaatteita ja hiuksia. Ja sitä kuuluisaa ruotsalaista rohkeaa elokuvaa. Puoli alastomia miehiä ja nimenomaan villapaita päällä.Poliisit teki kunniaa toisilleen mennen tullen. On ne autotkin olleet ihme kotteroita, silloin ennen muinoin.