Lueskelin Hesaria aikanikuluksi. Luin ja tulin pahalle tuulelle. Ensinnäkin kertomusta, vai olisiko reportaasi, vanhusten palvelutalosta. Jotenkin rupeaa karmasemaan mahdollinen tulevaisuus, ajatus muuttamisesta jonnekin, missä saneltaisiin minun tekemiseni, syömiseni, kaikki. Siis asukkaana maksaisin kalliisti, joka asiasta, enkä saisi sanoa arvostelun puolikastakaan saamastani vastineesta rahalleni. Minä en halua askarrella olemattomia tai laulaa vihkosista. Minulla lie vaikea tulevaisuus edessä, jos niin kävisi että... Tosiasiahan on, että monikaan vanha ihminen ei uskalla pitää puoliansa, siitä pelosta, että jää hoidotta, ilman apua. Jos sitten joku uskaltaa suunsa avata, kyyditään oitis lääkärin vastaanotolle ja rauhoittavia kitusiin. Serkkupoika jo epäilikin, että piikki vaan mummoille, papat älyää kuolla ajoissa pois tieltä. Hän nyt ammattinsa puolesta tietää, miten vaikea on saada työntekijöitä hoitoalalle ja oma kohtaisesta kokemuksesta, kun omainen on vanhainkodissa.
Toinen juttu oli yleisön osastolta. Ilmeisesti vastaus, johonkin aiempaan kirjoitukseen,
otsikolla 'Rakkaus muuttuu vankileiriksi'.Lainaan:'suhteessa yksilön oikeus päättää omasta elämästään katoaa..' ja '..parisuhteessa uskollisuus ilmaistaan kieltona, et saa rakastua kehenkään toiseen, et saa harrastaa seksiä kenekään toisen kanssa. Uskollinen ystävä on kultaakin kalliimpi, mutta uskollinen puoliso kahleissa.Parisuhteiden arvomaailmassa kieltäminen ja kontrolloiminen puhuvat rakkauden nimissä.' Sitten on vaihtoehdot parisuhteelle esim. polyamoria, avoimet suhteet ja seksualismi. Kirjoittaa siis filosofi Paalanen, seksuaalietiikan tutkija.
Jep jep. Itse en ole kokenut olevani vankina parisuhteessa. Enkä edes kieltäneeni miestäni rakastumasta toiseen tai edes seksin harrastamisesta toisen kanssa. Haluan vain rehellisyyttä. Jos siis rakastuu toiseen, jos hyppää toisen sänkyyn, on ainoastaan vain kerrottava asiasta. Se on minun vaatimukseni ja se kai sitten on se rajoittava tekijä.(Ja muutettava asumaan ihan yksin, että voi vapaasti toteuttaa vapauttaan. Ei kuitenkaan saa sitten myöhemmin valitella yksinäisyyttään, kun ne sielunveljet ovat kadonneet jonnekin muualle toteuttaan omaa vapauttaan.)
Nyt menen syömään jotain, kun sain vähän puhalletuksi höyryä ulos.
Dekkarit ne vasta jotain on! Intohimoni!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.