maanantai, 11. elokuu 2008
Pilviä
Ensimmäinen kun nykyisin tarkkailee kaikkea tulevaisuuden ja mahdollisuuksien näkökulmasta, tarkasteli myös näitä ikkunan takana heilujia ja arvosteli 'ihan hyvä, joo toi menettelee, ääh liian vanha, mutta jos on rikas..'
Eilinen päivä katosi jonnekin. Vilaus vain. Mies lähti aamusta taas harrastuksiinsa. Minä aloin siivoilla tätä Pöystin ympäristöä.
Avasin pari laatikostoa, joista toisessa oli vanhoja enoni valokuvia. Selailin niitä ja äkkiä tajusin järkyttyneenä, että nyt ei ole enään ketään joka tunnistaisi kuvissa olevia ihmisiä ja paikkoja, nyt kun viimeinenkin täti kuoli. Minun on kiireesti laitettava kuvat albumeihin ja kirjoitettava ylös mitä minä kuvista tiedän.
Toisessa laatikossa oli kaikkea mahdollista. Lasten neuvolakortteja, piirroksia, lukematon määrä kortteja. Minun lettini, jotka leikattiin kymmenvuotiaana poikki pois, elämäni ensimmäisellä kampaamo käynnillä, letit jotka mummu pisti talteen.
Käteeni osui myös kortti, jonka minulle oli lähettänyt mummuni äiti. Joulukortti, ehkä ensimmäisenä joulunani. Sillekin sain nyt vahvistuksen, missä sen ensimmäisen joulun vietin, niin joulukortista se löytyi.
Sade rummuttaa ikkunoita. Minä lähden noutamaan tätiä keskussairaalasta ja saattelen kotipitäjän kappeliin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.