1910657.jpg

Olisiko mitään uutta Länsirintamalta? Ei, aina vaan taivas harmaan pilven peitossa. Vilpoistakin oli.Siis pitänee kaivaa villahous..no ei vaiskaan.
Päivä alkoi taas tavanomaisella poran pärinällä. Kivaa jurnutusta kahden poran voimalla. Taitaa tulla poijille kiire urakkansa kanssa. Pihakin vielä pitäisi kunnostaa.
Mies on potenut korvavaivoja ja äänet, varsinkin kimeät (pikkulikkojen kikatus) ja korkeat äänet sattuvat. Pitänee patistaa uudelleen lekurille. Hän halusi pois poran äänien tieltä ja poistuimme naapurikaupunkiin. Mies kävi maksamassa risteylyn Tallinnaan (anna mun kaikki kestää) ja sitten linnoittauduimme kirjastoon. Pihassa oli muuan kulkuneuvo, jota kuvasin, ihan tuon kyljessä olevan tekstin takia. Kuljen kamera taskussa tai laukussa nykyisin, eräiden kiusaksi.

1910671.jpg

1910672.jpg

Muuten oli vähän tylsää, kun Soneran piuhat olivat sekaisin vai poikki, eikä voinut koneella tehdä mitään. Ei siis huvia, harrastuksia eikä töitä.

1910673.jpg

Vielä jaksaa kärhö kukkia.