Mikä kumma siinä on, että en opi laittamaan ruokaa vain kahdelle? Aina vaan tulee väsättyä kuin suurperheelle ikään, entiseen tyyliin. Sitten saa syödä samaa sapuskaa päiväkaupalla tai yrittää taikoa jotain muunnelmia samasta pöperöstä, ruokaa kun ei passaa pois heittää.

Joka päivä tuntuu joku ampuvan jollei koko perhettään, niin puolisonsa ainakin. Kun on vaikeuksissa rypenyt itsekin ymmärtää kyllä, miksi joku ei enään yksinkertaisesti jaksa, mutta murheellinen on omaistenkin kohtalo.
Olin ekaluokalla, kun luokkatoverini isä päätyi ampumaan perheensä ja itsensä. Syynä talodellinen tilanne, rakensivat isoa ja modernia taloa, rahat loppuivat kesken eikä isä kestänyt luovuttamista. Kuuntelin kun aikuiset puhuivat asiasta ja syvälle mieleen se tapahtuma iskoutui. Eipä silloin ollut minkäänlaista apua edes lähiomaisille puhumattakaan koulukavereista. Yht'äkkiä luokasta oli tuo tyttö poissa sinä keväänä, myöhemmin tuli toinen tyttö, jonka perhe oli ostanut talon ja rakentanut loppuun. En muista puhuneeni kuolleesta tytöstä kenenkään ystävän tai kaverin kanssa. Aikuisena kuulin yhden ystävän valmistuttuaan oikiksesta lukeneen tapahtuman tutkintapaperit.
-Tuuli käy hänen ylitseen eikä häntä enään ole, eikä hänen asuinpaikkansa häntä tunne - mutta minä muistan edelleen tuon tytön, eikö hän silloin ole olemassa edelleen.