Myrskyä! Tuulta ja sadetta. Hyvä päivä sairastaa. Taudin nimeä en tiedä, mutta inha tuo on. Kaikki ruokakin on ihan mautonta. Noh, kaipa tuo siitä ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Tavalla tai toisella.

Katselin tuossa kuntamme taloussuunnitelmia. Jossain mättää ja pahasti. Ainakin minun mielestäni. Talous on ihan kuralla ja aikovat lopettaa yhden koulupsykologin viran ja puolipäiväinen koulukuraattorikin saa luvan lähteä.Juuri nyt kun pitäisi kaiketi toimia päinvastoin. Kouluja on kuulemma liikaa, ne pitäisi olla kaikki samassa kasassa.  Lapsia kuskataan autoilla sitten, mitä tuosta tunnin koulumatkasta.Ruoka tietysti hankitaan yhdestä isosta ja mauttominta ruokaa valmistavasta keittiöstä. Nyt on joka tapauksessa rakennettu uusi uimahalli kalliilla ja siitä koituu menoja, joten kunta varaa siihen tuommoiset 800 000 euroa vuosi. Miksei voitu rakentaa sitä edullisempaa vaihtoehtoa sinne jäähallin kylkeen?

2053680.jpg

Siivuja eli kaikuja menneisyydestä.
Täti oli kysellyt minulta, milloin minulla olisi vapaapäivä. Nyt sitten olin matkalla kaupungille, olimme sopineet tapaamisen torille.
 Siellä hän seisoi pysäkillä odottelemassa. Hänellä oli suunnitelmia. Menisimme ensin huonekaluliikkeeseen katsomaan lipastoja. Pian kuljimmekin isossa hallissa etsien sopivaa lipastoa.  Löytyihän se, tummaa mahonkia oleva pikkulipasto. Siinä oli eteen aukeava taso, muutamia pikkulaatikoita ja tason alla kolme isompaa laatikkoa. Siro ja sievä kaluste. Täti kierteli lipastoa, kokeili laatikoita ja kysyi, mitä mieltä minä olin siitä. Olin tullut tätiä katsellessa siihen tulokseen, että hän oli jo käynyt lipastoa katsomassa aikaisemminkin, enkä ymmärtänyt mihin minun siunaustani oikein tarvittiin, mutta sanoin kuitenkin sitä mukavan näköiseksi. Täti sitten kalasti myyjän paikalle ja osti lipastonsa. Seuraava vaihe olikin mennä kahville kauppojen kunniaksi.
 Kuinka iloinen ja tyytyväinen täti oli, se tunne ikäänkuin hyrisi ilmassa, ehkä lipasto oli hänen pitkäaikainen haaveensa, joka nyt toteutui.