Säätila:
       alati sadetta tihkuvaa harmautta.

Sieluntila:
       masennus hiiviskelee nurkissa, unet outoja, mitä lienevät yrittää vietittää.

Päiväntila:
     Taas vaihteeksi vaaditaan kauppojen aukioloihin muutoksia. Käsittämätöntä. Pienet kaupat saisi olla avoinna 24/7, vaan kukahan siellä palvelee, taitaa se kauppias nyyhertyä ennen pitkää taakkaansa alle. Vai onko se kenties tarkoituskin? Että vain iso on kaunista? Mutta jos sulla ei ole omaa kulkupeliä (= auto), niin miten taivaltaa isoihin keskustoihin kilometrien päähän? Kaikilla EI ole omaa autoa tai ajokorttia esim. näön vuoksi. Ja sitten se yksintyöskentely, et pääse edes vessaan syömisestä puhumattakaan, siinä sitten hymyilet kuuluisan Hangon keksin lailla ja vihreänä naamaltasi, asiakkaitten kummastellessa, mikseivät saa hyvää palvelua. Räyhähenkisistä kaljan ostajista ei kai kannata puhuakkaan mitään, saati pilveen kadonneista. Yksin olet, poliisi ei nyt juuri ehdi sinnepäin ja muut asiakkaat näkyvät katoavan nurkan taa. Puodit voi huoletta pitää kiinni sunnuntaisin, sillä jääkaapit löytyy huushollista kuin huushollista, pakastimiakin näkyy olevan. Jäisi sitä aikaa perheelle ja ystäville, kun ei tarvi kaupoissa juosta, siis ihan kaikille ja myyjillekin.
Moni vetoaa, että hoitohenkilöstö, poliisi ja palomiehet ym. ovat töissä sunnuntaisin, näin on, mutta se työ on tarpeellista. Kai sitten moni virastokin voisi olla avoinna lauantaisin, postit, päiväkodit? Ai niin, nyt tuli eteen kustannuskysymys.

                                   ****************

Tuli muuten käytyä kädentaito messuilla. Tytär minut sinne raahasi. Minut!? No joo, olihan siellä kaikkea mahdollista, ihanaa ja kaunista, vähemmän ihanaakin. Ja ihmisiä. Tuttuja ei paljon näkynyt, miehen veli vaimoineen (ja eväineen, hah) ja serkun vaimo vilkkaassa myyntikeskustelussa.
Tai olihan siellä Matias ja Ove Stömsööstä. Kai heidät voi  lukea tutuiksi? Strömsöö on vuosia ollut yksi lempiohjelmiani.
Tytär vietti aikansa hypistelemällä varmaankin jokaista mahdollista lankakerää ja aika monta lähti hänen mukaansakin. Minun saaliini oli Marttojen Pennin venyttäjän keittokirja ja lapsuuden mieleen tuova ilmaisnäyte, Pellervo-lehti.
Pois tullessa tuli seikkailtua Nysseillä. Kiva kurkkia outoja maisemia pimeässä ja vesisateessa. Varsinkin kun kuski ei tuntenut katua, jolle olimme menossa, se vaan sattui olemaan katu, jossa oli päätepysäkki ja sinne päättärille olimme matkalla. Tärkeintä oli, että perille päästiin.