Lähdimme tapaninpäivä ajelulle, nuorimmaisen perheen luo. Kolmen auton letkassa. Aurinko kultasi maisemat ja luntakin on maassa. Perillä saimme ensin kahvit ja sitten ruokaa, hyvää. Lapset pistivät ranttaliksi, mikä kikatus, hyppely ja juoksu, välillä tuntui, että katto putoaa, siihen malliin yläkerrassa tömisi. Myös teinit innostuivat menoon Murun ja Typykän seuraksi.
Illalla ajelimme pois. Ensimmäinen tuli mukaan ja vävyn tiputimme pikavuoron pysäkille. Muu porukka jäi yöpymään nuorimmaiselle.
Yöllä kissa yltyi kisaamaan, ei millään totellut minua. Menin takaisin nukkumaan ja päätin melua sitten, silloin tuli Ensimmäinen työhuoneesta, jossa nukkui ja sanoi kerran tiukasti: Viiru, ja kas mokomaa kissa hiljeni.
Muuten joulu meni mukavasti. Aattona Murun isä ja äiti laittoivat jouluruuat esiin, sillä välin kun kävimme mies, minä, tytär, tyttärentytär ja Muru hautausmaalla sytyttämässä kynttilät.
Ruuat meillä oli ihan perinteisiä jouluruokia.
Joulupukki oli tuonut lahjat oven taka ja Muru oli aivan ihmeissään: Ei voi olla totta! Lahjoja oli, minullekin, sain Ipodin ja nyt sitten pitää tallentaa mielimusiikkia. Ja tietysti pari kirjaa mieheltä! Ilman niitä ei olisi joulua.
Muru halusi jäädä meille edelleen ja ilmoitti jopa jossain vaiheessa muuttavansa meille. Serkkutyttö on kaikki kaikessa hänelle.
Murun Reinot.
Dekkarit ne vasta jotain on! Intohimoni!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.