Launtaiaamu ja pakkasta -18, aurinkokin näyttäytyi. Illalla taivaalle ilmestyi iltatähti ja kuunsirppi.

Lauantai sujui arkisissa merkeissä, imurointia, pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa. Mies oli vaihteeksi reissuillaan Hesassa ja minä söin nuudeleita ja leipää. Kolmen minuutin valmistus ja siinä se. Millään makuelämyksellä en voi kehua. Aika mausteistakin oli.

Illalla saunaan ja kahvikupin kanssa television eteen katsomaan Teemalta Piukkoja paikkoja.

Olen aina viihtynyt yksin, omassa seurassani. Lapsena oli pakkokin, kun sairastin ja jouduin olemaan koulusta poissa viikkoja.Kaverit koulussa ja eihän kukaan tullut sairaan luo. Onneksi oli kirjoja, opettajakin niitä toi koulukirjastosta joskus.

Koti peltojen keskellä, vain yksi toinen talo näköpiirissä. Usein kuljin yksin pitkin peltoja ja metsiä. Mietin kaikkea ja elin kaiketi jossain haavemaailmassa. Joskus pienenä olin aika varma siitä, että olin vaihdokas. Äiti siitä myöhemmin huomautti. Sukellus jonnekin muualle, mielikuvituksen avulla, oli tietty mahdollisuus paeta pois vaikeista asioista ja tilanteista.

Vieläkin  onnistun mielikuvituksen avulla katoamaan, jos niin haluan. Joskus ne on taakka, nuo mielikuvat. Ja unet. Niitä olen taas nähnyt erityisen runsaasti. Painajaisiakin, perjantai aamuna heräsin siihen, että huusin äitiä. Mieskin heräsi. Ei taida äiti tulla apuun, kohta jo parikymmentä vuotta ollut kuolleena.

Viime yönä näin unessa pitkästä aikaa Toisen, oli leiponut kakun kahvikekkereille, joilla myös minä olin. Maistoin kakkua ja saatoin tuntea kakun maun unessa ja kehuin hyväksi sitä. Joku siinä kertoi sen olevan Toisen leipoma ja minä sanoin, että kakku oli silti hyvää. Kekkereiden lopussa kehoitin Toista tulemaan toisenkin kerran. Olis nyt joku viisas freudilainen ja kertois, mistä on kyse.