Hymy Entinen optimisti Oikolukija lausahti ' Taitaa olla tässä tämän kesän helteet'. Lämmintä oli riittävästi, + 21, tuuli puuskittain.

Vuokot kukkivat, sitruunaperhoset lentelivät, mehiläinen ja ampiainen olivat nekin lähteneet pesistään. Pari kuovia tepasteli pellolla. Puiden silmut pullistelivat paksuina auringon lämmössä, kuin lähtölaukausta odotellen. Törmäsimme myös fasaaneihin, herra odotti tien toisella puolen rouvaa ja kun pysäytimme ja päästimme rouvan tien yli, näytti ihan siltä, että herra motkotti rouvalle varomattomuudesta.

Kävimme lapsuuskotini pihassa. Siellähän ei enään asu ketään, kesällä pari viikkoa voi joku olla. Nuorenenon vaimo ei uskalla olla yksin lomailemassa, pelkää ukkosta ja mitä kaikkea muuta liekään pelätä.

Miten kaikki oli muuttunut! Tullut jotenkin pienemmäksi (vain minä olen kasvanut?). Metsiä on hakattu ja se muuttaa koko maiseman toisenlaiseksi. Kävelin lähimetsän reunaan. Kuuntelin, kun tuuli puhahteli kuusikossa. Sitä ääntä rakastan. Suljin silmäni ja palasin ajassa taaksepäin. Kuulin tuttujen, rakkaiden ihmisten ääniä, hevosen hirnahduksen. Lintujen laulua moniäänisesti, ja vain se oli totta. Kuusikko oli kasvanut tiheäksi ja synkäksi. Poissa oli lapsuuden mansikkamaat, mustikan varvut. Tuskin jaksaa kurjenkellot ja päivänkakkarat kasvaa kuusten alla. Ennen metsä oli kai ns. sekametsää. Hevoset ja lehmät laidunsivat siellä, se piti metsän pohjan kunnossa.

Koko käynnistä jäi haikea ja kipeä olo.

Katsoin tv:stä viikolla Dokumenttiprojektin:Niki ja Nikin veli. Niki on pieni poika, joka käy Ruskeasuon liikuntavammaisten koulua, kuten myös veljensä Sampsa, joka ei puhu. Aivan ihana poika, tämä Niki. Paljon suunnitelmia ja haaveita, myös veljen varalle. Kannattaa katsoa! Tulee nyt sunnuntaina klo 15:30, tv 2:lta.

1240689863_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240689965_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240690036_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240690122_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240690402_img-d41d8cd98f00b204e9800998e