Eilispäivä taisi mennä hukanteille. Suututti, kiukutti. Yksinkertaisesti kiipeilin seinille. Joskus mietin jaksanko tätä enään hetkeäkään. Kaikki sujuu ihan hyvin, jos en vähääkään esitä omia ajatuksiani tai toiveitani. Mitään en arvaa suunnitella etukäteen. On kysyttävä kainosti, olisiko jokin mahdollista.

Juttuhan menee niin, että minä ehdotan jotain. Seuraa syvä, latautunut hiljaisuus. Jo siitä tiedän, että hänellä on muut suunnitelmat. Kysyn, etkö voi vastata tai sanoa mielipidettäsi, silloin alkaa selostus, kuinka sinä aina ...pläppläp jne... Ilmeisesti sekoitin herra aviomiehen suunnitelmat täydelleen tunkiessani mukaan kaupunkimatkalle.

No joo, hän paineli omille asioilleen ja minä odottelin kirjakaupassa, ei huono paikka ollenkaan, vaikkakin pussille käyvä saattaa olla. Löysin kolmen euron kirjan, jonka kansipaperit oli repeytyneet hiukan ja olin juuri suorittamassa maksua ihmeellisellä sirukortillani, kun mies tuli kauppaan ja tuli neuvomaan minua, miten kortti pitää laittaa koneeseen. Hetken seisoin tyhmänä ja sitten taisin korottaa ääntäni, että mene nyt pois. Sen homman kun sattumoisin osaan.  Välistä vaan en osaa näemmä yhtikäs mitään.

Ajelimme katsomaan hautojen kukkien kuntoa (kohtalainen juttu) ja jotenkuten klaarasimme, tarkoitan ettei ollut suuremmin eriäviä mielipiteitä.

Ruokailun jälkeen mies meni pihaan laittamaan yhdelle puulle tukea. Tämä on hiekkaharjua (ent. tosin) ja osin savimaata hiekan päällä, sade on nyt saanut aikaan kummallisia vesivirtoja ja puun juuret eivät ole onnistuneet pitämään savihiekkamaassa kiinni. Tuli mieleen, että puu on kuin minä, surullisesti vinossa, turvalliseksi luullun alustan petettyä.

Mies siis korjaili asiaa tukipuiden ja sukkahousujen avulla ( juujuu, sain kunnian luovuttaa kolmet sukkahousut!). Sisälle tultuaan mies ryhtyi kaivamaan pussistaan kuittia kirjanpitoonsa ja seisoi yht`äkkiä edessäni tivaten, missä me kävimme. En ymmärtänyt ensin mitään kysymyksestä, sitten selvisi, että kaikki kortit olivat poissa. Siis kaikki, niin pankki, kuin kirjasto tahi bonuskortit. Mietintämyssy päähän, emme olleet missään poikenneet, hautausmaalla vain. Mies paineli autolle penkomaan. Siellähän ne olivat, pudonneet yhtenä joukkona rahapussista. Hetken oli kuulemma vähän ontto tunne.

Harmitteluuni suurin syy taitaa olla viesti jonka näin puhelimessa (ja juu, mulla on lupa lukea miehen puhelinviestejä ja vastakin tarvittaessa, on puolin ja toisin niin sovittu). Siinä luki lyhyesti ' Kotona. Entäs missä sinä?' , lähettäjänä mustaleski ystäväisemme. Poistin sen. Ilkeä olen. Suorastaan rikollinen.