Päättämätön

Syksyinen päivä, aurinkoinen kyllä ja tuulinen. Kävin pikaisesti hakemassa Akateemisesta nuorimmaiselle syntymäpäivälahjaa. Pähkäilin hetken Tervon ja Westöön kirjan välillä, päädyin jälkimmäiseen. Toivottavasti osuin oikeaan suuntaan. On se kanssa, kun nuo lapset ovat ikäloppuja jo. Minä itsehän olen tälläinen nuori nais ihiminen. Mies vei kirjan postiin. Siis Itellan asiamiehelle kuljetettavaksi päivänsankarille.
Luin yöjutuksi Susupetalin  jutun tai novellihan se. Puhutteleva.
Jollain lailla tuo vanhuus pelottaa. Mihin sitä päätyy ja kenenkä armoille. Kun luin linkkejä joita Susu oli laittanut, en voinut tajuta, miten henkilöt, joiden työ on huolehtia vanhuksista, ikäänkuin unhtavat nämä. Ja aivan tyynesti vielä, selityksiä ladellen.
Jaa, että missäs ne omaiset ovat? Nyt vaan on niin, ettei läheskään kaikilla ole lähiomaisia. Tai sitten tuo omainen käy työssä ja huolehtii lapsistaan. Vaativa homma sekin.
Ei muuten tarvi pelätä mitään suurta isojen ikäluokkien rynnistystä vanhusten hoitolaitoksiin tai kotiavustettavaksi, sen verran näkyy tuota ' luokkaa' olevan kuolinilmoituksissa.
Miten jokainen iäkkäämpi ihminen on aina jollain lailla pelkkä negatiivinen rasite muille? Kuitenkin jokainen nuori ja keski-ikäinen tulee myös olemaan se vanhus ( jätetään nyt kaikki sairaudet ja muut onnettomuudet pois tästä kohtaa). Ja ne vanhat tai 'luokkalaiset' ovat tehneet aikalailla työtä tämän maan ja lastensa eteen.
Joskus jopa tuntuu, että se Kaari Utrion mainitsema pilleri pitäisi jakaa jo viiskymppisille. He kun jäävät työttömäksi, eivät enään kelpaa mihinkään.
Juu, se on sitten jo toinen juttu se.
No niin. Menisköhän sitä nukkumaan? Jos vielä huomisen päivän tässä keppuloisi kaikkien harmiksi. Cool