Hymy
Hyvää päivää! Maanantai, pilvistä, sataa. Talviaika. Mies lähti työ asioiden perään. Joku (juu, tiedän kyllä kuka) muuttaa talosta pois. Tilalle tulee vanhempi pariskunta. Lapsiperheitä saisi olla enemmän. Siinä ne tärkeimmät tällä hetkellä.

Viikonloppu livahti ohi melkein huomaamatta. Muru tuli yökyläilemään perjantai-iltana. Lauantaina käytiin kirpputorilla (en löytänyt yhtään mitään), syötiin makkaraa ja etsittiin Murun istuttamaa joulutähteä. Kirpputori oli puutarhan kasvihuoneissa ja siellä oli kylmä, myyjät paleli. Ostimme pihaan pari kanervaa, jotain edes.
Muru lähti kotiin tai siis isoisä vei. Olisi pitänyt lähteä sillä siunaamalla hetkellä, kun neiti niin päätti. Puki kenkiä jalkaan ja sanoi marttyyrin äänellä, että 'täytyy kai sitten lähteä kävellen'. Lupasi sentään tulla uudestaan taas.
Sunnuntaina käväisimme Oikolukijan kanssa pikaisesti kirjamessuilla. Oli vähän tuskaista, kuumaa ja mikä äänten kakofonia. Kiertelin nopeasti osastoja. Ostinkin jotain, viime vuoden satoa edullisesti. Ja törmäsimme ex-vävyyn, häntä on aina kiva nähdä, hän on aina vaan yhtä ystävällinen ja kohtelias oma itsensä.

Ensi viikonloppuna pitäisi taas suunnata Hesaan, kun Ensimmäinen tulee täysi-ikäiseksi ja tarjoaa kakkua.