Viaton  Se kävi voimille, vaikka ei uskoisi mokomasta. Mies sai paikolleen muutaman lisähyllyn kirjoille ja melkein sain ne täyteen, sillä kirjoja oli pinoja siellä ja kasoja täällä. Tuli siinä samalla pölytettyä ainakin osaa kirjoja ja järjesteltyä. Muutamia löysin kaksin kappalein, onneksi ainakin pari oli tyttären. Siinä sitten vaelsin huoneesta toiseen kirja kädessä ja yritin jotain tolkkua saada noihin. Lopuksi imuroin huushollin.
Sen päätin, että seuraavan kerran poistan ne kirjat, joista en välitä tai muuten eivät kutsu. Saa nähdä, kuinka muijan käy. Eikä niitä kyllä oikein mahdukaan enään tänne. Ja uudet kirjat kutsuu.
Mulla oli joskus haaveena saada puoli tusinaa lapsia, päästä Pariisiin, nähdä oikea, elävä elefantti ja saada tuhat kirjaa. Lapset tyssäsi neljään, Pariisissa sain olla viikon enon ansiosta, elefantteja näin käsietäisyydeltä Köpiksen Tivolissa ja kirja määrä on ylitetty reilusti (Läylikki niitä yritti laskea, mutta voipui kesken ja kaiken).

1258485780_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Cool