On se vaan niin ihanan keväistä. Eikö? Aamullakin satoi suuria lumihiutaleita ja paljon. Niin runsaasti ettei kylän harakatkaan olleet päivyspaikoillaan. Seuraan niiden touhuja aamupalaa syödessä. Minun iloni ovat pieniä, joskus tuntuu, että melkein olematttomia, aina kuitenkin jotain ilmenee.

Koska nyt on pääsiäisviikko, minun pitäisi siivota ja kiillottaa, koristaa ja leipoa jotain rahkapiirakkaa. Täytyy sanoa ettei tällä hetkellä oikein ota tulta kotipuuhat. Löydän kaikkea muuta näpertämistä koko ajan.

Sitäpaitsi armas mieheni on sillä tuulella, ettei puhu eikä pussaa. Kaikki sujuu oikein kivasti täsmälleen niinkauan, kun en ole herra harhaanjohtajan kanssa eri mieltä. Mutta auta armias, sitä kiukkuista jäkätystä, kun en lähde tai tee, mitä hän haluaa (tai miten). Pahenee vaan, kun mies vanhenee. No, tietysti minäkään en ihan syytön yksilö ole enkä edes sellaiseksi aio.