Maailma on niin vihreä! Tai oikeastaan vaaleanvihreä.

Aurinko paistaa, mutta sukeltelee välillä pilviin.

Katselin sateenjälkeen pihakoivua, sen pienissä aluillaan olevissa lehdissä, jokaisessa, riippui sadepisara, auringon valossa timanttina välkehtien.

Vappu meni menojaan vanhaan tapaan. Simaa ja tippaleipiä oli. Niin ja perunasalaattia nakkien kera, Oikolukijan hankkimaa. Mulle ei sattunut tuleen mieleen tuo ruokalajike. Tytär oli viettämässä Vappua, meidän kanssa. Kävimme katsomassa tyttären vuokraamaa mökkiä, aikoo kuulemma viettää siellä kaikki kesän viikonloput, vaikka yksin. Yksin saa varmaan ollakin, ei siellä taida olla paljonkaan tekemistä tyttärille. Ja pienikin se mökki on, että sovun täytyy pysyä hyvänä. Saa nähdä uskaltaako yöpyä yksin siellä.

Ja äitein päiväkin livahti ohi. Kukkia sain tyttäriltä,vanhin tytär oli kutonut vielä villasukatkin. Nuorimmaiselta tuli puhelin (kyllästyi katsomaan minun aatamin aikaista puhelintani, hyvin palvellut se on). Mies lahjoi minua Aila Meriluodon muistelmilla, kirj. Panu Rajala, ja laittoi lisäksi hyvää ruokaa. Äitienpäivä on minusta pienten lasten äitien päivä. Tai vanhojen äitien. Ehdottomasti vanhempien kuin minä! Ja minun lapseni ovat maailman turuilla, kuka missäkin (tällä hetkellä Helsinki, Lontoo, Pariisi ja Murun porukka jossaain metsän keskellä). Se on heidän elämäänsä ja minun on minun.

Vappu maisemaa.

Äitienpäiväruusut.

Ja lisää äitienpäiväkukkia.

Uusi muumimuki.

Mies kävi huutokaupassa ja nyt meidän eteisessä on 'uusi' lipasto.

Lontoon tytär päällysti vanhat suomesta rahdatut tuolit. Hienot tuli. Ovat viiskytä luvulta. Pöytä on anoppini peruja. Miten ennen tehtiin tavarat niin huolella, että kestävät ja kestävät.