Taivaalla jonkinlaista valonkajastusta pilvien lomassa -aurinko, kenties. Tuulee, maa lumipeitteessä. Itsenäisyyspäivä.

Kaupungilla olisi sotilasparaati. Ja sitten illalla ilotulitus. Lasten pienenä ollessa ilotulitusta piti mennä katsomaan oli ilma mikä tahansa. Useimmiten satoi lunta tai räntää, mutta mennä piti. Nyt taidan tyytyä polttamaan kynttilöitä ikkunalla. Linnan juhlissa voisi piipahtaa, vilkaista daamien kampauksia ja pukuja (siis, arvostella tyynen rauhallisesti kaikkia, vaikka ääneen, kukaan kun sitä ei kuule jollen äidy karjumaan:).

Miten ihmeessä minulle on kertynyt niin paljon kaikenlaista käsittämätöntä kamaa. Olen hukkua Avotakkojen vuosikertoihin ja postikorttipinoihin, kortteja löytyy mitä kummallisemmista piiloista. Tosin olen aina sanonut, että jätän tavarakasat perikunnan huoleksi, mutta jotain pitää raivata välillä. Yritin diiliä pojan kanssa, josko he ostaisivat omakotitalon. Poika vastasi vaan, että pitää olla sitten laaja vinttikerros ja voihan noita lehtiä käyttää välipohjassa lämmikkeenä. Ei sitten mitään arvostusta, vaikka toinen on kerännyt Avotakkoja yhden kolmekymmentä vuotta . Olisi kyllä se mahdollisuus, vain puoli sanaa ja minjä kiikuttaisi kaiken kirpparille, hänen mukaansa tavaroista luopuminen on niin vapauttavaa. Ihan itekseni ihmettelen vaan, miksi sinnekin perheeseen ilmaantuu aina uusia löytöjä kirppareilta.

Kuvia minun Suomesta.