Minä tästä selviän eteenpäin.
Viime syksystä saakka minä, joka rakastan kirjoja, jonka elämää kirja ystävänä on monin tavoin auttanut, en ole kirjaa lukenut. Jokin on sen estänyt, jos yritin, jonkin tekosyyn vuoksi laskin kirjan kädestä. Nukuin, roikuin netissä, kirjoitin, katsoin televisiota, mutta kirja. Olen tuntenut tuskaa, että miksi minulta viedään nyt kirjatkin pois. Kirjat joiden avulla olen voinut elää erilaista elämää, matkustaa, oppia, ymmärtää. Itse kai sen esteen olen asettanut ja vajonnut itsesääliin ja vihaan, katkeruuteen.
Nyt luin kirjan alusta loppuun, enkä minkä tahansa kirjan, vaan Reko ja Tina Lundanin Viikoja, kuukausia. Nuori lahjakas perheenisä taistelee syöpää vastaan ja kertoo siitä. Kuinka todellinen on vaimon kuvaus omista tunteistaan.


Tartuin uuteen kirjaan, Leena Lehtolaisen dekkariin. Tai oikeastaan novelleja nuo ovat.
Siis, ehkä...