Ei otsikkoa

Päivä valunut loppuun harmaana, pari astetta plussan puolella. Minua ei kiinnosta mikään, vetelehdin laiskana sohvalta Pöystin ääreen, katson facebuukin, blogit, joita seuraan, en jaksa kommentoida, pelaan mahjongia ja juutun toistuvasti tasolle kolme tai jo kakkoseen. Palaan takaisin sohvalle ja kääntelen Trendin näytenumeroa, ei selvästikään minun lehteni, jaksan lukea vain Maria Veittolan kolumnin ja siitäkin riehaannun esitelmöimään miehelle ( en ymmärrä ihmisten halua jatkuvaan partnerin vaihtoon). Vastaan puhelimeen, Muru soittaa ja kysyy lähdenkö katsomaan hänen kanssaan teatteria tänään. En saa oikein selvää ja Poika tulee puhelimeen, sovitaan soitosta myöhemmin. Soitan ja kysyn, miten on lähteekö minjä itse teatteriin tytön kanssa, vai? Ei selvää vastausta, sanon soita sitten, kun selviää. Mies ryhtyy laittamaan kulinaarista elämystä ruokapöytään (ts. lisää lenkkimakkaraa kanasoosiin, käskee olla syömättä, jos ei kiinnosta) ja minä vedän ripsiväriä naamatauluun varmuuden vuoksi, jos pitää ottaa pikalähtö. Syön ja odotan soittoa, ei kuulu. Soitan itse, ei vastata. Arvelen ettei minua kaivata teatteriin ja lueskelen lehtiä. Poika soittaa ja pyytää anteeksi häiriötä (?) ja sanoo minjän juovan kahvit ja sitten lähtevät. Minä jään ihmettelemään, että ehtiikö ne näytäntöön ollenkaan, liputkin jossain hakematta.

Luin tässä Aamulehden mielipidesivulta seuraavaa: Köyhyys rajoittaa - Köyhyys on dramaattisesti yksilönvapautta rajoittava tekijä. Valinnan vapaus ja mahdollisuus kontrolloida omaa elämäänsä on sitä vähäisempi, mitä alemmalla sosiaalisella portaalla on (J.A:Nieminen). Totta totisesti näin on. Et paljon kulje harrastuksissa, käy teattereissa, elokuvissa, kun ei ole rahaa muuta kuin juuri vuokraan ja kenties ruokaan. Aina sanotaan, että köyhän ei kannata ostaa huonoa, mutta sitten tulee se toppi, ettei ole millä ostaa sitä hyvää edes pakon edessä. Jos sattuu olemaan oma asunto ja sen onnistuu pitämään, niin remonttiin ei löydy enään rahaa. Ehkä vielä maalilitraan, mutta huonekalukauppaan on turha mennä. Kirpparit ovat muoti-ilmiö nykyisin, joten ei sieltäkään pikkurahalla tahdo mitään irrota.

Pahinta ovat ne ystävälliset sielut, jotka viisaavat köyhää, että töihin vaan, tai tee enemmän töitä, säästä. Onkohan sanoja ajatellut, kuinka kauan säästää esim. talvitakkiin, jos ylimääräistä jää 10 euroa kuussa. Aika monta sesonkia menee ohi. Vanhemmilla taitaa säästöt mennä kuolinpaitaan.

HUH. Helpotti.

Miehille pitää ryhtyä ajamaan tasa-arvoa, heitä syrjitään. Ilman muuta, tasa-arvo kuuluu naisille ja miehille, lapsille-nuorille ja vanhoille ja sillä sipuli. Koskee myös tätä puumanaista (mikä ilmaisu!), olkoon vaikka kuinka pissis ja akka ja iskeköön nuoria miehiä niinkauan kuin miehet iskee nuoria naisia. Iteppä toimistaan vastaavat.

Haluaisin nähdä Monte Rosan, Alppien korkeimman huipun.