Päivänlämpötila on ollut +22 ja taas se sama pilveily ja päivän paiste, puolen päivän maissa äkkiä voimakas sadekuuro.
Tytär ja tytttärensä suuntasivat kotiin. Meillä on taas hiljaista. Kukaan ei kikata tai kiistele, mitä katsotaan tv:stä tai minne mennään. Tosin otti pikkasen hermoon se miten Ensimmäinen hyppyyttää pikkusisartaan, hae se, tuo tämä, sullahan on rahaa...ja pakkaa sinä. Tuohon viimeiseen mies sitten jyrähti, että meillä kukin pakkaa itse omat tavaransa, onko selvä. Hyppyyttää neiti äitiänsä ja isäänsäkin. Hyvältä ei tunnu se, että ensimmäisen mielestä, jos jokin menee vikaan, on se aina toisten syy. Kuinka näppärästi asiat kääntyykään toisten aiheuttamaksi, varsinaista hokkuspokkusta. Mutta mitä minä voisin? En voi sekaantua toisten perhe-elämään. Toisaalta taas- tiedän voivani sanoa Ensimmäiselle suoraan asioista, sen hän on itsekin sanonut. Siinä on vaan se,kun mies saa kasvatuskohtauksen, minun pitää korjailla ja silitellä siinä välissä. Väsyttävää.

Mies haki eilen mansikoita. Mukanaan Muru Luulia ja isänsä ja Läylykki. Takaisin tullessa ei Muru suostunut poistumaan autosta ja lopulta jatkoi matkaansa meille. Oli sanonut, että 'täällä kotona on niin tylsää, aina vaan töitä ja töitä'. No, sai mellastaa nyt serkkulikkojen kanssa hetken. Ja illalla veimme tyttären kanssa Murun kotiinsa. Sepä ei ollutkaan niin yksinkertaista,kuin luulisi. Meille ei tullut puhelinta mukaan ja ovet olivat lukossa. Siellä seistiin kadulla ja huudeltiin poikaa ja Muru Luulia isiä. Tytär heitteli pikkukiviä ikkunoihin ja Muru ihmetteli miksi sä heittelet kiviä ikkunoihin.
Ohikulkijoita näytti huvittavan meidän puuhat. Sitten tuli muuan rouvashenkilö ja tarjosi puhelinta, mutta eihän me muistettu numeroa ja hän ei ollut halukas soittoon numeropalveluun. (Olisi mulla ollut 50 senttiä taskun pohjalla.) Hän huomasi sitten naapuri ikkunassa miehen ja ryhtyi vimmatusti huitomaan. Mies aukaisi ikkunan ja tytär pyysi häntä soittamaan naapurin ovikelloa. Lopulta ukset aukenivat ja Muru pääsi kotiin, mitä nyt koko katu oli kuullut hänen olevan tulossa. Rouva toiselta puolelta katua tuumi: minä olenkin aina halunnut tietää, missä tuo mies asuu. Sekin siis selvisi. Mutta miten sitä selvittiin ennen noita kännyköitä?

1737524.jpg