Tummia pilviä taivaalla, välistä pisaroi vettä.
 Tyttärentytär istuu ja tuijottaa Disney channelia. Apaattisena, jos minulta kysytään. Välistä innostuu tekemään käsitöitä ja leikkii pienten serkkujen kanssa kärsivällisesti. Hänellä oli tosi touhukas alkukesä, erilaisine leireineen, joten voi kai sitä välillä tylsistyäkin.
Yhdessä katsotaan erilaisia jännäreitä, hän yrittää arvailla kuka on syyllinen. Usein keskustellaan miksi joku teki jotain ja miten se satuttaa toisia, vaikka olisi sanallistakin. Ja käy hän tietenkin uimassa, rannalla ei vain pidempään näillä pilveilyillä viihdy.
Ei taida montaa kesää enään olla, että hän minun kanssani viihtyy, tulee ne omat jutut, kuten nyt jo Ensimmäisellä lapsenlapsella on. Aika kuluu nopeasti, liian nopeasti.

Lueskelin erilaisia blogeja tuossa. Minua ärsyttää jostain syystä jutut, joissa kirjoittaja on niin ihmeen tyytyväinen kaikkeen. Ei tunnu todelliselta. Esim. koti on hajonnut, puoliso lähtenyt, mutta kaikki on hyvin. Ja vastaukset yhtä hyrinää, olet suuremmoinen, urhea ym. Jos joku hiukankin arvostelee, niin mikä kalabaliikki seuraa. Molempia tarvitaan sekä kehuja ja pientä arvostelua nyt ainakin, en tarkoita loukkauksia. Tietenkin voi jo pieninkin poikkipuolinen sana olla jollekin jo pahasta, meitä kun on niin erilaisia täytyy myöntää. Itse en ole mikään aurinkoinen.
Ja omat juttuni taitavat olla - niin, katkeria.

Pitkään on tuntunut siltä, etten jaksa tehdä mitään, en edes ajatella. Joihinkin pakollisiin kotitöihin pakotan itseni. Niin ja tapaamaan joitakin ihmisiä. En näe enään mitään tulevaisuutta edessäpäin. Olen toivoton tapaus.
 Parhaalla tahdollakaan en ymmärrä näiden kakkosnaisten 'aatoksia'. Ovat kaikkeen, joko täysin syyttömiä tai, sitten heillä on niin suurta ja ihmeellistä rakkautta antaa. Ja he saavat mieheltä ihmeellistä rakkautta. Miksi mies ei sitten saman tien muuta yhteen Toisen kanssa. Ai niin, vielä sekin, he eivät halua miestä riesakseen. Ihminen keksii puolustusasemia itselleen. Pitää ymmärtää se, että on jo niin kauan saanut olla miehen kanssa (siis osansa saanut) eikä pieniä lapsiakaan enään.
Vaimon siis pitää ymmärtää luopua ja vielä heti, kun ensi kerran tulee tunne petoksesta. Muuten saa kuulla olevansa riippuvainen. Jos vaimo siis rakastaa, hän ymmärtää luopua, mutta jos kakkonen, niin...hän ymmärtää antaa.

En ole varmasti ollut täydellinen vaimo, mutta olenko saanut tai onko minulle edes annettu mahdollisuuksia. Mies oli paljon poissa. Kyllä, kyllä, hän teki työtä, ei ryyppää, polta. Kotona ollessa aika menee tietokoneen, television ääressä tai nukkuessa. Hänen harrastuksensa ja reissunsa niiden tiimoilta ovat olleet aina oikeutettuja, etusijalla. Oli aikoja jolloin en uskaltanut edes ehdottaa matkaa minnekään. Jos sitten lähdettiin lomareissuun, se tapahtui täysin hänen ehdoillaan. Kävi niinkin, että oltiin jo autolla hyvän matkaa menty, kun uskaltauduin kysymään mihin mennään, vastaus; saas nähdä nyt.
Yksi asia on tuo puhuminen, keskustelu. Mies on vaikenemisen mestari. Hän sanoi, että jutteli etupäässä tuon Toisensa kanssa ja joi 'kahvia'. Minä kuulemma puhun aina hänen ylitseen. Niin kai sitten, kun on ensin minuuttikaupalla odottanut vastausta, kysyyhän sitä uudestaan, kuinka asia oikein on. Toinen kuunteli ja uskoi kaiken. Minä olin epäluuloinen. Ja syystä, kuten sittemmin ilmeni.

Tänään on heinäkuun 18p. Myrskyää, sataa. Puut taipuu melkein maahan asti, tuuli valittaa nurkissa. Minun sisälläni on kumiseva tyhjyys ja onttous.
Tuntuu pahalta ajatella, että minulle ei rakkautta suotu. Jos jotain tunteita oli miehen puolelta, ei hän ole niistä kertonut. Minun olisi pitänyt ymmärtää jo aikojen alussa, kun hän sanoi ettei niitä sanoja sanota, jos ei tarkoiteta totta. Voi, kuinka nuori silloin olinkin. Uskoin lujasti rakkauteen. Halusin oman kodin ja perheen.
Lapset ovat olleet tärkeitä minulle. Ovat edelleenkin. Tuntuu vain etten ole osannut olla äiti, siis sellainen kuin halusin. Meni niin paljon voimia siihen, että toivoin miehen rakastavan minua, edes hiukan. Nyt on lapsenlapset, ihanaa porukkaa, rakkaita kaikki.
Omat lapset, kun oli pieniä, ei mies halunnut leikkiä heidän kanssaan saati hoitaa. Ei osannut kuulemma, sitten isompana, mutta ei tuota aikaa tullut. Nuorin poika on ainoa, jonka hoitoon hän edes vähän osallistu. Jotenkin hän vaatii lapselta saman osaamisen, kuin aikuisilta. Varsinkin omalta porukalta, toisten lapsia voi kyllä kehua ja ymmärtää.
Outoa, sama koski kotiakin ja sen remontoimista. Muiden remontteja voi kehua, ymmärtää ja osallistuakin, mutta kun minä ehdotin jotain, minulle ei vastattu edes mitään.
Kirjat ovat olleet elämäni suola. Niiden avulla olen pysynyt jotenkin pinnalla. Nyt en ole jaksanut paljon kirjoja edes avata. Menetänkö sen ilon? Se ajatus hirvittää minua.






Tässä kuvassa on vielä alkukesä. Sireenit kukkii. Aika todella kiitää huimaa vauhtia.






Tyttärentytär katsoo tällä erää Tarua sormusten herrasta. Otellaan tuosta tv:n katselusta välillä. Eilen mokoma sulki olohuoneen tv:n ja sulkeutui kirjastoon, mutta - olikin avannut pikku tv:n siellä, rontti.
Eilen oli pyykkipäivä. Murukin poikkesi ja lausahti mankelista: lakanan lataaja. No, mikä ettei niinkin. Nykyajan lapsilla on niin paljon eri koneita ympärillä ja niillä lataajat, että miksei lakanoillakin.

Perjantaina on hautajaiset. Ahdistaa nekin. Kävin haeskelemassa jotain vaatetta tilaisuuteen. Toivotonta ja hikistä puuhaa.