Minnekkähän se vuosi taas oikein katosi? Pitäisi varmaan lähettää jokin vainukoira jäljittämään kadonnutta aikaa. Uuden vuoden lupauksia en ole koskaan tehnyt. Asiahan on niin, että jos sanoo 'ei koskaan enään', niin aivan varmasti sen asian joutuu tekemään tai kokemaan. Päivät kerrallaan.
Aaton vietämme miehen kanssa kaksin ja mikäs siinä hyvinhän se menee niinkin. Miehellä on sitäpaitsi kova lentsu päällä, jo joulunpyhinä alkoi nuhalla ja kuumeella. Voipi sitä ikkunasta katsella lähiseudun ilotulitusta.
Tälläisen huivin sain joululahjaa. Lämmin ja ihana, tyttären kutoma.
Lahjoista puheen ollen, en ole koskaan ollut hyvä siinä asiassa. En tahdo keksiä sopivia kenellekkään ja aina on ollut niin monta, joille on pitänyt paketteja laittaa, eli tarkkaan on saanut laskeskella mitä ja kenelle. Monesti ollaan miehen kanssa oltu hankkimatta toisillemme mitään. Ja sitten sain tietää ex-miniän saaneen minulta enemmän ja vähemmän hirveitä lahjoja ja vielä tarpeettomia. Ryhdyin oikein miettimään, millä olin häntä lahjonut. Jos pussilakanat, tyynyliinat, pyyhkeet ovat tarpeettomia, niin sitten ovat. Tietysti väri on voinut olla väärä, mutta jotenkin muistelisin pojan ja ex- miniän opiskelija avioliiton olleen niukkaa aikaa. Ehkä otin turhasta itseeni, mennyt mikä mennyt. Ex-miniän antamat itse tehdyt tuikkukynttilän kipon ja jääkaappi magneetin olen säilyttänyt. Ja säilytän.
Ensimmäinen muuten kertoi, että kun hän yöllä komensi kissaa, niin hän heräsi siihen, että kissa tuli sängynviereen ja hän pelästyi kun juuri oli lukenut jotain vampyyri juttua. Vampyyri- kissa!
Vävy taas oli myöhästynyt bussissta tapanin iltana. Luuli, että bussi pysähtyy ilman muuta linjuriasemalle, mutta se vaan kiersi talon ympäri. Vävy sitten liftasi Hesaan. Oli meinaan illan viimeinen vuoro.
Dekkarit ne vasta jotain on! Intohimoni!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.