Aamulla taivas oli pilvessä, sateli, mutta nyt aurinko paistaa. Syksy on saapunut kylään. Migreeni jauhaa ohimoilla, sahanterät sentään hävisi parilla pillerillä. 

Meidän kissa tosissaan näkee unia ja ei taida aina erottaa unta ja totta. Istuin tässä Pöystin edessä pelaten (juu, tunnustan paheeni) ja aloin kuunnella omituista ääntä, ikäänkuin kissan kynsimistä. Kissaa ei vaan näkynyt missään. Äänen toistuessa, nousin ylös ja huomasin kissan nukkuvan nojatuolin uumenissa syvää unta. Niin syvää, että kutsuessani kissaa, ei reagoinut mitenkään, mutta sitten alkoivat jalat takoa kuin juostessa ja häntä heilui, yritti ilmiselvästi ottaa nojatuolin uumenista jotain kiinni. Tönäisin, ei mitään vaikutusta. Otin ja nostin kissaa, joka silloin avasi silmänsä, pää pyöri ja katse etsi jotain. Hyppäsi äkkiä takaisin nojatuoliin ja alkoi etsiä tuolin tyynyn alta jotain. Ei millään meinannut tajuta, ettei siellä ollut mitään. Pyöri vaan ympäriinsä tuolissa. Lopulta istui ja tuijotti nojatuolia epäuskoisen näköisenä. Olen kyllä ennenkin nähnyt kissaan jalkojen juoksevan sen nukkuessa, mutta yleensä se herää pieneenkin outoon ääneen. Kyttää ulko-ovella postia, kun kuulee postin jakajan kulkevan rappukäytävässä, myös kello puoli kolme aamuyöstä, kun aamulehti tulee. Kuudelta taas naapurin ystävä- koira Romppainen lähtee aamupissalle, sekin pitää noteerata. Siksikin pitää vahtia, kun Romppasen emäntä käy Kissaherraa väliin ruokkimassa ja hoitamassa. 

Kesä muistoja. Nopeasti, suorastaan vilahtamalla, kesä olikin jo syksyssä. Mitä jäi muistoihin? Reissu Karjalaan ja Lontooseen. Kahdet sukujuhlat ja yksi sukutapaaminen. Kyläilyä, tapaamisia, mökkeilyä. Ei järisyttävää.