Taivaalla ajelehtii valkoisen ja harmaan kirjavia korkeita pilviä, kesällä ne ovat kumpupilviä, mitä lie nyt nimeltään, aurinko paistaa sieltä pilvien välistä, tuulee. 

 

Lokakuu meni pienessä hässäkässä, oli syyslomalaisia, joista varsinkin pienten plikkojen kanssa riitti sähellystä, (ensimmäisenä iltana valvoivat yhteen saakka yöllä ja kyselivät minulta, miksi minä valvoin niin myöhään). Läylikki sitten ripitettiin. Tai niinkuin sylikumminsa sanoi, sai naimaluvan. Olikohan se vaarallinen ilmaisu, sillä sen Läylikki merkitsi Fb sivuilleen. Juhlittiin isolla ja hyvin eri-ikäisellä porukalla. Lillan väsyi äänten kakoniaan, eikä voinut ymmärtää, miksi kaikki muut söivät herkkuja ja hänelle tyrkytettiin vaan banaania. Muru paineli irlantilaista rivitanssia sulavasti ohitellen istuvia ja seisovia ihmisiä (tuolit olivat jossain vaiheessa vähissä). Muru ja Typykkä valtasivat Ensimmäisen huoneen ja minua ei sinne huolittu Lilla systerin kanssa. 'Olen aivan varma, että sieltä olohuoneesta löytyy teille jotain tekemistä', sanoi Typykkä. Juu'u, mutta etsin rauhallista nurkkausta edes hetkeksi. Läylikin isoiset kävivät laulamassa hänelle. Vieraiden joukossa oli myös Lontoon tytär ja skottimiehensä, joten näimme heitäkin. Johonkin siihen väliin sovitin käynnin kirjamessuilla. Olen sillä tavoin vinoon kasvanut, että haluan tuntea ympärilläni kirjoja, paljon kirjoja. Ihmiset menee siinä siivellä, oikeastaan en edes aina heitä kuule tai tajua. Toisaalta taas - jännä kuulla ihmisten mielipiteitä eri kirjoista ja kirjailijoista, sillain sivusta, sillä meikäläisestä on tullut huomaamaton tapaus. Näkymätön.